Kelly Brookin rintamus ei ollut mahtua toppiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Englantilainen mallikaunotar Kelly Brook on noussut viimeisen parin vuoden aikana lähes täydestä tuntemattomuudesta kansainväliseksi tähdeksi. Taannoin hänet nähtiin myös Talent-ohjelman tuomaristossa, mutta sittemmin hän voitti äänestyksen sekä maailman kauneimmasta julkkisvartalosta että maailman kauneimmista sääristä.

Pari viikkoa sitten täysin alastomana poseerannut Kelly Brook on nyt saanut hieman alusvaatteita ylleen, sillä hänet on viime päivinä nähty hajuvesikampanjan lukuisissa mainoskuvissa. Tuoreimmissa kahdessa otoksessa hän poseeraa vähäpukeisena enkelinä, mutta toisessa kuvassa toppi näyttää jääneen hieman pieneksi. Hän tienaa vuonna 2007 tehdystä mainossopimuksesta miljoona puntaa.

31-vuotias englantilainen Kelly Brook on toiminut julkkisurallaan näyttelemisen ja mallintöiden lisäksi myös uimapukujen suunnittelijana. Vuonna 2006 hän julkisti myös oman uimapuku- ja vaatemalliston. Samana vuonna Kelly Brook sijoittui maailman seksikkäimpien julkkisnaisten listalla viidenneksi. Vuonna 2009 hän sijoittui viiden parhaan joukkoon FHM-lehden maailman seksikkäimmän naisen äänestyksessä ja kolme vuotta sitten ykköseksi The Sun -lehden äänestyksessä, jossa rankattiin julkkismaailman parhaita sääriä.

Kelly Brook Lynx

Kelly Brook Lynx