Koulutyttö pulassa kuin Yksin kotona elokuvassa – roistot jäivät kiinni

Viihdeuutiset · Stara.fi

Takavuosina suurta menestystä niittänyt Yksin kotona -elokuva ja sen jatko-osat esittelivät kuinka kotiin yksin jäänyt pikkupoika voi panna neuvokkaasti kampoihin ilkeille murtovarkaille. Nyt 12-vuotias Cynthia Valdes on joutunut hieman vastaavaan tilanteeseen tosielämässä.

Miami Herald -lehden mukaan Cynthia Valdes oli maanantaina yksin kotona, kun hän huomasi että taloon oli tulossa kutsumattomia vieraita. Miamissa Floridassa perheineen asuva neitokainen ei ehtinyt viritellä ansoja, vaan piiloutui makuuhuoneensa komeroon. Sinne päästyään hän toimi kuitenkin neuvokkaasti, sillä Cynthia soitti komerosta käsin poliisit ja siten auttoi heidä saamaan roistot kiinni.

Valdes kertoi poliisille puhelun aikana missä päin taloa murtovarkaat liikkuivat ja hoputti heitä saapumaan paikalle nopeasti. Lopulta toinen varkaista pääsi jo hänen makuuhuoneeseensa saakka. Sitten tusina raskaasti aseistettua poliisia saapui talolle useiden partioiden voimin. Varkaat yrittivät paeta takapihan portin kautta, mutta se oli lukossa.