Rajuja tikku-ukkoja piirrellyt koulupoika pidätettiin – opettaja soitti poliisit paikalle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme äskettäin tapauksesta, jossa zombien koulussa piirtänyt pikkupoika passitettiin vanhempien vastustuksesta huolimatta mielisairaalaan. Kouluviranomaisten päätös saatiin purettua vasta kun poika oli joutunut olemaan hoidossa kahden vuorokauden ajan.

Tuorein tapaus on hieman samaa luokkaa, sillä Arvadassa, Coloradon osavaltiossa Yhdysvalloissa, yksitoistavuotias pikkupoika on joutunut vaikeuksiin koska oli piirtänyt väkivaltaisia tikku-ukkoja, joista yksi osoitti muita käsiaseella. Kuvaan hän kirjoitti vielä tekstin ”OPETTAJIEN PITÄÄ KUOLLA”. Se oli virhe, jonka poika tulee varmasti muistamaan loppuikänsä.

Ennen vanhaan opettajat antoivat tuhmille oppilaille jälki-istuntoa ja kirjoittivat nootin reissuvihkoon, mutta Yhdysvalloissa sellainen on jo vanhanaikaista. Nyt opettaja kutsui nimittäin paikalle poliisipartion, joka pidätti tuhmuuksia piirrelleen pikkupojan ja pani hänet käsirautoihin. Poika vietiin putkaan, mutta sitä ennen hänestä otettiin pidätyskuva ja sormenjäljet. Asiasta uutisoinut New York Daily News kertoi myöhemmin selvinneen, että pojan terapeutti oli kehottanut häntä piirtämään kuvia suuttuessaan.