Fani poisti Rihannan intiimikarvoituksen: ”Elämäni noloin hetki”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu supertähti Rihanna on esiintynyt lukuisia kertoja varsin rohkeissa asuissa niin keikoillaan ja lehtikuvissa kuin myös verkossa itse julkaisemissaan otoksissa. Hän ei siis juuri häpeile vartaloaan. Eräs tilanne oli kuitenkin myös julkkistähdelle ylivoimainen.

Rihanna kertoi taannoin brittiläisessä The Graham Norton Show -ohjelmassa varsin yksityiskohtaisesti intiimikarvoituksen poistostaan. Supertähti asteli sisään kauneushoitolaan ja ilmoitti haluavansa bikinivahauksen. Hoitohuoneessa häntä vastassa oli parikymppinen nuori nainen, joka tunnisti supertähden välittömästi.

– Aina kun käyn bikinivahauksessa pyydän että siellä on vanhempi venäläinen nainen. Nyt siellä olikin noin 23-vuotias amerikkalainen. Hän tunnisti minut jo ennen kuin riisuuduin: ”Minä tiedän kuka sinä olet! Sinä olet Rihanna!”. Se oli todella noloa. Se oli koko elämäni noloin hetki. Nousin siitä ja päätin että en mene enää koskaan sinne uudelleen, Rihanna kertoi haastattelussa.