Heather Morris strippasi kohujaksossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalla varsin suuren suosion talven ja kevään aikana saanut Glee-televisiosarja on tehnyt tähdistään suuren luokan julkkiksia. Suomessakin nähtävän sarjan kauniimpaa sukupuolta edustava Heather Morris on nousemassa sarjan seuratuimpien tähtien joukkoon samoin kuin myös Lea Michele.

Taannoin Heather Morris poseerasi alastonkuvissa, joissa hänet nähtiin suorittamassa ikosillaan jonkinlaisia voimisteluliikkeitä. Nyt kaunotar on nähty hittisarjan jaksossa strippaamassa yhdessä ystävänsä kanssa. Jakso esitetään Yhdysvalloissa 22. helmikuuta.

23-vuotias arizonalaissyntyinen Heather Morris, koko nimeltään Heather Elizabeth Morris, tunnetaan erityisesti näyttelijänä ja tanssijana. Hänen tunnetuin pestinsä on Brittany-roolihahmo suositussa Glee-televisiosarjassa. Lisäksi Morris on nähty Eli Stone ja Swingtown -sarjoissa sekä Fired Up -elokuvassa. Heather oli vuonna 2006 mukana myös So You Think You Can Dance -tanssiohjelman karsinnoissa, mutta ei lopulta selvinnyt 20 finalistin joukkoon.