Amerikkalaiseversti: ”Ufot ovat olemassa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yksi ihmiskunnan suurimmista kysymyksistä on se, onko maapallon ulkopuolella muuta elämää. Asiasta on käyty värikästä keskustelua jo vuosisatojen ajan, ja keskustelu jatkuu edelleen. Monet kuitenkin uskovat maapallon ulkopuoliseen elämään, vaikka ufohavaintoja onkin osoitettu huijauksiksi.

Nyt eläkkeelle jäänyt amerikkalaiseversti John Alexander on kertonut omista kokemuksistaan. Hänen kerrotaan työskennelleen armeijassa 25 vuoden ajan huippusalaisten projektien parissa. Alexanderin mukaan ufot ovat olemassa, mutta hänen mukaansa hallitus ei ole osallistunut peitetoimenpiteisiin havaintojen salaamiseksi.

Everstin mukaan valtiopäämiehet ovat antaneet kansalle asiasta runsaasti tiedonjyväsiä vuosien varrella, ja hänen mukaansa jo presidentti Harry Truman oli 1950-luvulla tietoinen maapallon ulkopuolisesta elämästä todetessaan, että mikäli ufoja on, niin ne eivät ole peräisin Maasta.

– Se on alkanut Trumanista, Carterista, Reaganista ja Gorbatshovista. Minä tunnen joukon kenraaleja, myös venäläisiä, jotka ovat todenneet ufojen olevan olemassa. Pointtini on, että kuinka monen täytyy tulla esiin ja kertoa että ne ovat totta? Näistä tiedoista 98 prosenttia on jo annettu julkisuuteen, John Alexander kertoi AOL Newsille.

Haastattelussa John Alexander kertoi myös, että legendaarinen Roswell ei ollut ufon laskeutumispaikka, vaan se oli Mogul-projektin huippusalainen sotilastukikohta. Vuoden 1947 onnettomuus pitää hänen mukaansa kuitenkin paikkansa, mutta kyseessä oli ihmisten operoima laite.