Hittiohjaaja sai nenilleen gaalassa: ”Vuoden surkein leffa!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Elokuvamaailman vuoden tärkein tapahtuma nähdään ensi yönä Suomen aikaa, kun Hollywoodin ytimessä jaetaan Oscar-palkinnot. Sitä ennen oli kuitenkin aika jakaa anti-Oscarit, eli Razziet, vuoden surkeimmille elokuville.

Yksi eilisen illan kyseenalaisista voittajista oli aiemmin suuriakin menestyksiä työstänyt elokuvaohjaaja M. Night Shyamalan, jonka elokuva The Last Airbender oli ylivoimaisesti viime vuoden surkein elokuva. Jos Jenni Vartiainen putsasi pöydän Emma-gaalassa, niin Shyamalan teki saman Razzie-gaalassa.

Shyamalanin tuotos ”palkittiin” nimittäin surkeimpana elokuvana, surkeimmasta käsikirjoituksesta, surkeimmasta 3D-toteutuksesta ja surkeimmasta ohjauksesta. Ohjaaja ei itse saapunut paikalle ottamaan vastaan palkintojaan. Sinkkuelämää 2 -elokuva sai kaksi pystiä.