Suomalaisfutarin huima temppu ylitti uutiskynnyksen maailmalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Urheiluviikko uutisoi aiemmin tällä viikolla mielenkiintoisesta videosta, jossa suomalainen jalkapallotähti Joonas Jokinen esittelee taitojaan ottelussa. Video on taltioitu Sveitsissä pelatussa FC Baarin ja FC Sempachin välisessä ottelussa, jossa vasta 16-vuotias Jokinen teki harvinaisen näyttävän rangaistuspotkun.

Jokinen nimittäin hyppäsi samalla volton. Kaiken lisäksi potku meni suoraan maaliin vastustajien seuratessa hämmentyneenä suomalaisen volttia. Nyt temppu on levinnyt nopeasti maailmalle, ja huima rangaistuspotku on nyt ylittänyt uutiskynnyksen monissa suosituissa verkkojulkaisuissa, kuten esimerkiksi Huffington Post -lehdessä. Siinä temppua kuvataan uskomattomaksi. Suosion myötä video on katsottu YouTubessa jo lähes kolme miljoonaa kertaa.

Joonas Jokinen

Kerroimme äskettäin kuinka myös toinen suomalainen jalkapallomaalivahti Lassi Hurskainen on noussut nettitähdeksi kahdella YouTube-videollaan. Niissä mies on esittellyt uskomattoman tarkkoja potkujaan jo sadoilletuhansille katsojille