Paleface: ”Olin potkaista kansanedustajaa kasvoihin”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen hiphop-tähti Paleface on parhaillaan kovassa nosteessa, kun artisti kahmi taannoin Emma-gaalassa peräti kolme pystiä. Paleface palkittiin parhaana miessolistina, parhaasta hiphop-levystä ja lisäksi hän sai vielä Etno-Emman jo viime vuoden puolella.

Stara tapasi suosikkiartistin tänään Battery Spring Break -tapahtumassa Rukalla. Haastattelussa hän kommentoi myös Emma-saalistaan.

– Helvetin hyvältä ja palkitsevalta se tuntuu kaikkien näiden vuosien jälkeen. Erityisesti vuoden miessolisti tietysti. Kun katsoo sitä listaa, niin siellä ovat Ismo Alanko ja Samuli Edelmann – ja Matti ja Teppo tietysti, Paleface totesi Staralle.

Kolmesta Emma-palkinnosta eniten lämmitti arvostettu Vuoden miessolistin palkinto.

– Kyllä se tuli aika yllättäen, mutta hienojahan ne kaikki tunnustukset on saada omalla tavallaan. Niin mä vähän sen ajattelin, että kaikki johti tähän. Että ground work on kuitenkin tehty tässä kymmenen vuoden aikana ja vähän pidemmälläkin kaavalla. Nyt oli hyvä, että homma meni perille sitten.

Paleface ei ollut tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Emma-gaalassa, sillä jo vuosia sitten hän oli sekä ehdolla että esiintymässä. Tuolloin sattui myös läheltä piti -tilanne, jota Paleface tänään muisteli.

– Mä tein sellaisen stuntin Back To Square Onen väliosan aikana, että mä hyppäsin yleisön selkänojien päälle ja muistaakseni meinasin potkaista Esko-Juhani Tennilää feissiin sinä matkalla. Onneksi mä en pudonnut sinne yleisön joukkoon siinä matkalla, Paleface kertoi Staralle.

– Jälkeenpäin mä oon ziigannut sitä etäisyyttä, että miten se on ikinä ollut mahdollista. Mä hypin niin kuin yleisön selkänojia pitkin sinne katsomon taakse ja sitä mä juoksin takaisin viimeiseen kertsiin.

Paleface