Sunrise Avenue myi kultaa parissa viikossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kotimainen suosikkiyhtyen Sunrise Avenue julkaisi äskettäin uuden Out Of Style -albuminsa, joka nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan kakkoseksi. Nyt levy on myynyt Suomessa jo kultalevyyn oikeuttavan määrän. Parhaillaan levy on albumilistan sijalla viisi.

Kultalevyrajan levy ylitti viime viikolla, jo kaksi viikkoa julkaisun jälkeen. Yhtyeen jäsenet yllätettiin torstaina kesken esiintymisen, kun heille jaettiin kultalevyt. Out Of Style on menestynyt hyvin myös Keski-Euroopassa. Saksassa ja Itävallassa levy nousi ensimmäisellä listaviikolla sijalle kuusi ja Sveitsissä sijalle kymmenen.

Sunrise Avenue aloittaa jo etukäteen loppuunmyydyn Keski-Euroopan kiertueensa 23. huhtikuuta Berliinistä. Kesällä yhtye tekee useita festarikeikkoja ja syksyllä on jälleen oman kiertueen vuoro.