Sharon Stone jätti rintaliivit kotiin – paita paljasti liikaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Sharon Stone aiheutti kohua vuonna 1992 esiintyessään vahvasti eroottisena Basic Instict -elokuvassa. 53-vuotias supertähti on sittemmin jatkanut valitsemallaan linjalla. Taannoin hän esitteli upeaa vartaloaan The Burma Conspiracy -elokuvansa markkinointitilaisuudessa.

Nyt Sharon Stone on ikuistettu kevyessä kesäasustuksessa Beverly Hillsissä. Lauantaina räpsityissä kuvissa supertähti nähdään ohuessa paidassa, jonka alle hän ei ollut pukenut lainkaan rintaliivejä. Viileä keli teki samalla tepposet ja näyttelijättären muodot eivät jääneet tälläkään kertaa huomaamatta.

Sharon Stone panostaa elokuviensa ohella muotiin. Nainen julkaisi viime vuonna oman korumallistonsa The Maji Collection. Mallisto oli suunniteltu Damiani Jewellers –yhtiölle. Työhön kului aikaa neljä vuotta, koska Stone teki samalla miehille tarkoitetut korut. Stone kertoi saaneensa inspiraation tähän ystäviltään Elton Johnilta ja Eltonin kumppanilta David Furnishilta. Näyttelijätär on tehnyt jo monien vuosien ajan yhteistyötä italialaisten jalokivikauppiaiden kanssa.