Lady Gagan ulkonäkö järkytti kotikatsomoissa

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Lady Gaga julkaisi äskettäin uuden Born This Way -albuminsa, ja sen jälkeen hän on pitänyt huolen palstatilan riittämisestä esiintymällä lähes alastomana useammissakin julkkisjuhlissa. Nyt hän on kuitenkin järkyttänyt faninsa televisioesiintymisessään.

Maailman tämän hetken suosituin poptähti oli vieraana Paul O’Grady Live -ohjelmassa, jossa hän yllätti riisumalla vihreän peruukkinsa ja esiintymällä ensimmäisen kerran kaljuna. Todellisuudessa tähden omat hiukset oli kuitenkin peitetty ihonvärisellä kumilla, mutta sitä ei kotikatsomoissa tiedetty.





Kuva: YouTube

Viime viikolla Lady Gaga paljasti haastattelussa synkkiä muistoja kouluajoiltaan, sillä hän kertoi olleensa rajusti koulukiusattu. Poptähti on aiemminkin kertonut asiasta, mutta vain pintapuolisesti. Hän valotti tapahtumia hieman lisää Rolling Stone -lehdelle.

– He sanoivat, että nauruni on outo, olen kummallinen, ihmettelivät miksi aina lauloin, miksi pidän teatterista, miksi meikkaan siten kuin meikkaan ja mikä kulmakarvoissani on vikana. Käytin itseruskettavaa ja siksi minulla oli aina syvä rusketus. Ihmiset kysyivät miksi olen oranssi, miksi laitan hiukseni noin ja olenko lesbo. Usein minua haukuttiin lutkaksi, Lady Gaga kertoi Rolling Stone -lehdelle.