Burnout iski – Vinny Guadagnino jättää hittisarjansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kohuttu The Jersey Shore -realityohjelma on ollut parin viime vuoden aikana runsaasti otsikoissa, sillä sarjan tähdet ovat aiheuttaneet usein pahennusta minne tahansa menevätkään. Nyt sarja on menettämässä yhden tähdistään.

Myrkyisistä ihmissuhteistakin tunnettu sarja jää pian ilman Vinny Guadagninon hahmoa, kun mies on päättänyt jättää televisiosarjansa. Hän kertoo tiedotteessaan kärsineensä burnoutista sarjan viidennen tuotantokauden kuvauksissa.

Ero sarjasta ei tule välttämättä yllätyksenä, sillä Guadagnino lähti sarjan kuvauksista kesken kaiken. TMZ julkaisi videon, jossa mies nähdään poistumassa suutuspäissään ryhmän yhteiseltä talolta keskellä yötä. Poistumista edelsi raju riita muiden sarjan tähtien kanssa. Viime päivät Vinny Guadagnino on viettänyt leväten perheensä luona Staten Islandilla, Yhdysvalloissa.