Hillittömästi ”naurava” koira hauskuttaa verkossa – katso

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisia varoitettiin viime vappuna helium-pallojen sisältämän heliumin hengittämisestä. Heliumilla on tunnetusti hauska vaikutus, koska se nostaa ihmisten puheäänen sävelkorkeutta ja saa siten aikaan monet hyvät naurut. Puuha voi kuitenkin pahimmassa tapauksessa viedä hengen.

Nyt verkossa hauskuttaa video, jossa kettuterrieri nähdään nauramassa heliumpäissään. Näin kerrotaan siis videon esittelyssä, mutta todellisuudessa väite ei pidä paikkaansa. Hauskan videon ääniraidan sävelkorkeutta on nimittäin nostettu jälkikäteen ja siten koiran ääni on saatu ”nauravaksi”. Koira ei siis ole hengittänyt heliumia, eikä se siten ole ollut myöskään vaarassa.