LeAnn Rimes silikonimuodot lomakuvissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme äskettäin kuinka poptähti LeAnn Rimes julkaisi itsestään verkossa uusia bikinikuvia ollessaan Meksikossa häämatkalla tuoreen miehensä Eddie Cibrianin kanssa. Nyt myös uusia kuvia on päätynyt verkkoon.

LeAnn Rimes hankki taannoin silikonirinnat, joita hän on sittemmin esitellyt auliisti. Julkisuuden maksimoimiseksi laulaja on nyt julkaissut bikinikuviaan myös verkossa. Nyt vuorossa on kuitenkin näyttävät paparazzikuvat lemmenlomalta, jossa LeAnn ja Eddie nauttivat toisistaan myös rannalla Malibussa yhdessä Cibrianin kahden lapsen kanssa.

Keväällä huhuttiin, että LeAnnin ja hänen ex-miehensä Dean Sheremetin yhteinen kotipornovideo olisi joutunut vääriin käsiin. LeAnn kiisti väitteet jyrkästi Twitter-blogissaan, mutta Sheremet oli hieman toisilla linjoilla ja vihjasi videon olevan todella olemassa.

Poptähti LeAnn Rimes pokasi näyttelijä Eddie Cibrianin, kun molemmat tähdet olivat tahoillaan naimisissa. Tapauksesta syntyi todellinen sekasotku, kun neliödraaman osapuolet hakivat kukin vuorollaan avioeroa. Rimes ja Cibrian eivät kuitenkaan eronneet toisistaan, sillä pariskunta avioitui huhtikuussa.

Uusimmat