Emma Watson sivaltaa ennakko-odotuksia: ”Hevonp*skaa!”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Harry Potter -tähti Emma Watson on tullut kaikelle kansalle tunnetuksi elokuvien räväkästä Hermione Grangerin roolistaan. Taannoin Emma kertoi, että monet lapset pelkäävät häntä, koska luulevat häntä oikeaksi velhoksi.

21-vuotias Watson haluaa enemmän vahvoja roolimalleja nuorille tytöille. Hänen mielestään tyttöjen ei tarvitse olla nättejä hienohelmoja ja yliystävällisiä.

– Minusta tuntuu, että nuorille tytöille opetetaan vääränlainen ajatusmaailma tyttönä olemisesta. Ihan kuin heidän täytyisi olla sivistyneitä prinsessoja ja mielestäni se on hevonp*skaa. Jos minusta tehtäisiin prinsessa, olisin soturiprinsessa. Se voisi pelottaa monia, näyttelijä kertoi BANG Showbizille.

Uusimman Harry Potter-elokuvan lehdistötilaisuudessa New Yorkissa Watson kertoo jakavansa samoja ominaisuuksia roolihahmonsa Hermionen kanssa. Hän sanoo olevan itsepäinen niinkuin Hermione ja ajatuksissaan aina muutaman askeleen edellä.

– Hermione on päättäväinen, niinkuin minäkin. Annoin suuren osan itsestäni Hermionelle ja Hermione antoi suuren osan itsestään minulle, Watson ilmoittaa.

Watson kertoi lehdistötilaisuudessa palaavansa takaisin Brownin yliopistoon. Hän kertoi opiskelevansa Oxfordin yliopistossa Englannissa vuoden, jonka jälkeen hän palaa Brownin yliopistoon jatkamaan opintojaan. Paluusta huhuttiin viime viikolla amerikkalaismedioissa, mutta nyt supertähti itsekin on vahvistanut paluunsa Yhdysvaltoihin.