Justin Timberlake tyrmistytti miljoonat fanit – musiikkiura jäihin

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Poptähti Justin Timberlake aiheutti äskettäin kohua kourimalla palkintogaalan esiintymislavalla kollegansa Mila Kunisin rintoja kesken esiintymisen. Sittemmin Justin myönsi käyttävänsä edelleen huumeita.

Nyt Justin Timberlake avautui uranmuutoksestaan ja siitä, milloin hän aikoo jatkaa laulamista. Timberlake vastasi uteliaisiin kysymyksiin lehdistötilaisuudessa Comic-Con sarjakuvafestivaaleilla San Diegossa vastanäyttelijänsä Amanda Seyfriedin kanssa. Timberlake markkinoi marraskuussa julkaistavaa uutta In Time -elokuvaansa.

– Uusimmassa elokuvassani voin sanoa ensimmäisen kerran olevani pääroolissa, Justin Timberlake kertoi elokuvan lehdistötilaisuudessa.

Toimittajat olivat kiinnostuneita Justinin uranvaihdoksesta ja utelivatkin näyttelijänuraa luovalta Justinilta tämän kiinnostuksesta palata takaisin musiikin pariin. Eräs toimittaja kysyikin tähdeltä, että onko hän julkaisemassa uutta musiikkia.

– Odotinkin, että joku kysyikin tuota. Ja onneksi kysyit, nimittäin julkaisen uuden singleni ensi viikolla. Se oli vitsi, Timberlake sanoi naurattaen kollegaansa Seyfriediä ja toimittajia.

Timberlaken on viime aikoina huhuttu tapailevan entistä lapsitähteä Ashley Olsenia, sillä heidät on nähty läheisissä tunnelmissa jo useammankin kerran. Entinen lapsitähti Ashley Olsen on nimittäin Us Weekly -lehden mukaan viettänyt viime aikoina huomattavan paljon aikaa Justin Timberlaken kanssa. Samaan aikaan Justin on kuitenkin liitetty uudelleen myös ex-tyttöystäväänsä Jessica Bieliin.