Teinityttö pyysi Justin Bieberiä tanssiaisparikseen

Nettivideot Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Äskettäin kerroimme näyttelijäkaunotar Mila Kunisin saaneen tanssiaskutsun merijalkavoimien sotilaalta. Sotilas julkaisi nettivideon, jossa hän pyysi Kunisia seuralaisekseen. Kunis hyväksyi kutsun videon nähtyään. Nyt myös eräs teinityttö yrittää saada idolinsa tanssiasparikseen samalla taktiikalla.

Virginialainen Cady Eimer on perustanut One Less Lonely Prom -nettisivun, jossa hän julkaisi tanssiaiskutsuvideon idolilleen Justin Bieberille. Eimer toivoo nettisivun leviävän ja sen kiinnittävän supersuositun kanadalaislaulajan huomion.

– Tämä on Cadyn suurin unelma. Hän odottaa viimeiseltä lukiovuodeltaan vain yhtä asiaa: tanssia päättäjäistanssit Justin Bieberin kanssa, nettisivustolla luki.

Teinitytön äiti kertoi The Huffington Postille, että hänen tyttärensä keksi idean viime vuonna. Sen jälkeen hän on tehnyt kaikkensa, jotta hänen unelmansa toteutuisi. Cady on nähnyt teini-idolinsa kaksi kertaa konsertissa, mutta toivoo kolmannen kerran näkevänsä kanadalaislaulajan käsipuolessaan.

Vuonna 2010 Taylor Swift yllätti kaksi ihailijaansa. Kaksi poikaa olivat julkaisseet videon, missä he pyysivät kantrilaulajaa antamaan heille halauksen. Swift yllätti pojat kesken oppitunnin ja antoi heille mojovat halaukset. Lisäksi Swift antoi pojille vielä poskisuudelmat ja yksityisen live-esityksen.