Hämmentävä ruokalaji: Eläinrääkkäystä vai mainoskikka? Katso video

Nettivideot Ohhoh! · Stara.fi

Japanilaisessa keittiössä vallalla oleva tapa syödä eläviä kaloja on kauhistuttanut eläinystäviä kautta aikojen. Nyt eräs sikäläinen ravintola on kehittänyt uuden ruokalajin, joka lukeutuu samaan sarjaan.

Kyseessä on Odori Don -niminen ruokalaji, jossa annoksen päälle asetellaan kokonainen mustekala. Erikoisen annoksesta tekee kuitenkin se, että mustekala ryhtyy liikkumaan villisti, kun sen päälle kaadetaan soijakastiketta. Annoksen nimi tarkoittaa tanssivaa mustekalaa, mikä kuvaakin hyvin annosta.

Japanin Hakodatessa sijaitsevan Ikkatei Tabiji -ravintolan mukaan soijakastikkeen suola aiheuttaa jo kuolleen mustekalan lonkeroiden lihasten liikehdinnän. Kriitikot eivät kuitenkaan ole kovinkaan innoissaan annoksesta, josta saa vaikutelman elävän mustekalan syömisestä. Annoksen hinta on noin 20 euroa.

Uusimmat