Opiskelijatyttöjen seksikauppa kasvaa verkossa

Ohhoh! · Stara.fi

Pari vuotta sitten maailmalla kohuttiin tapauksesta, jossa nuori opiskelijatyttö hankki rahaa elämiseensä myymällä neitsyytensä eniten tarjoavalle. Sittemmin vastaavia tapauksia on tullut julki lukuisia muitakin, kun seksin myyminen on lisääntynyt nopeasti opiskelijoiden keskuudessa.

SeekingArrangement.com -verkkopalvelu perustettiin yhdistämään rahapulassa olevia opiskelijanaisia ja varakkaita liikemiehiä, jotka voisivat hyötyä toisistaan. Viime aikoina palvelun tarjonta on kasvanut huimasti, kun orastava taloustaantuma on ajanut opiskelijanaisia hankkimaan lisätuloja maailman vanhimmalla ammatilla.

Palvelun perustaja Brandon Wade kertoi Huffington Post -verkkolehdelle, että palvelulla on nykyisin yhteensä noin 800.000 jäsentä, joista 35 prosenttia on opiskelijoita. Juuri opiskelunsa aloittaneet tytöt vastaavat nykyisin suurimmasta osasta palvelun kasvua. Tällä hetkellä yli 82.000 profiilissa on ilmoitettu hakusanoiksi jokin kouluun tai opiskeluun liittyvä sana.

– Opiskelijat ovat yksi suurimmista osa-alueistamme ja opiskelijatytöt ovat nopeimmin kasvava ryhmä, Wade kertoi Huffington Postille.

Lehti tavoitti erään seksiä myyvän amerikkalaisen 22-vuotiaan neitokaisen, joka kertoi tienanneensa seksiä myymällä jopa 2.500 dollaria kuukaudessa.