Super 8 – arvostelu

Elokuvat · Stara.fi

Katastrofielokuvat saivat jälleen uuden tulokkaan, kun Steven Spielbergin tuottama ja Lost-ohjaaja JJ Ambramsin ohjaama Super 8 sai ensi-iltansa. Kyseessä on varsin perinteinen lajityyppinsä edustaja, joka ei tuo genreen juuri mitään uutta. Siitä huolimatta Super 8 on viihdyttävä kokonaisuus.

Tarina saa alkunsa, kun elokuvista innostuneet pojat kuvaavat omaa kauhuelokuvaansa. He saavat naispääosaan koulun ihailluimman tytön, mutta eräällä yöllisellä kuvauskeikalla ryhmä saa todistaa poikkeuksellisen rajua junaonnettomuutta. Kamera tallentaa oudot tapahtumat, joista saa alkunsa koko kaupunkia uhkaava tapahtumasarja. Armeija yrittää piilotella totuutta, mutta pojilla on oma suunnitelmansa kaupungin pelastamiseksi.

Abrams on aina ollut loistava pitämään intensiteetin korkealla ja katsojat varpaisillaan. Siinä hän onnistuu nytkin kiitettävästi. Elokuvan käsikirjoitus toimii hyvin ja tarinan pohjustuksessa onnistutaan kerrankin. Punaisen langan lisäksi käsikirjoitukseen on saatu punottua mukaan parikin merkittävää sivujuonta, kun mukaan mahtuu sekä nuorta ihastumista että ydinperheen hajoamisen tuskaa. Elle Fanning ja Kyle Chandler tekevät upeat roolit.

Kokonaisuutta häiritsee kuitenkin hieman se, että elokuva tuo monilta osin mieleen Maailmojen sota -menestysleffan. Tarinoiden yhteneväisyyksien lisäksi siinä lapsitähtenä nähtiin tätä elokuvaa tähdittävän Elle Fanningin isosisko Dakota Fanning. Yhteneväisyyksiä löytyy siis tarinan lisäksi myös päätähtien ulkonäöstä. Kuriositeettina mainittakoon, että elokuvassa vilahtaa myös suomalainen Sako-kivääri.

Lajityyppi: Seikkailu, sci-fi, jännitys



Ohjaaja: JJ Abrams



Pääosissa: Kyle Chandler, Elle Fanning, Joel Courtney, Gabriel Basso, Noah Emmerich, Ron Eldard



Ensi-ilta: 29.7.2011



Kesto: 1h 54 min



Ikäraja: K 13

Pisteet 3/5