Emma Watsonin hame paljasti liikaa – pikkuhousut paljastuivat

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

Harry Potter -elokuvien Hermione Grangerin roolistaan julkisuuteen ponnahtanut Emma Watson nähdään parhaillaan Suomenkin valkokankailla, kun elokuvasaagan viimeinen osa sai äskettäin ensi-iltansa. 21-vuotias Watson aikuistui Harry Potter -elokuvien kuvausten saatossa, sillä leffasaagan ensimmäinen osa ilmestyi tähden ollessa vasta 11-vuotias.

Sittemmin Watson on yrittänyt päästä eroon Harry Potter -elokuvien imagostaan muiden muassa leikkaamalla hiuksensa lyhyiksi sekä pukeutumalla paljastaviin vaatteisiin. Taannoin Watsonin niukka vaatetus aiheutti tähdelle kuitenkin nolon tilanteen, kun hän vilautteli vahingossa julkisesti alushousujaan.

Kotiseuduilleen Lontooseen Yhdysvalloista palannut tähti juoksi kadulla niin vauhdikkaasti, että hänen hameensa helma nousi ylös paljastaen näyttelijättären valkoiset alushousut. Mustaan hameeseen pukeutuneen Watsonin epäonneksi paparazzit saivat napattua tähdestä vilautuskuvia niin edestä kuin takaakin.

Taannoin paparazzit ikuistivat Watsonin hellissä tunnelmissa näyttelijä Johnny Simmonsin kanssa. Pari kuvattiin suutelemassa Santa Monicassa sijaitsevan ravintolan edustalla. Kaksikko tähdittää yhdessä The Perks of Being a Wallflower -elokuvaa, joka saa ensi-iltansa ensi vuoden puolella.