Fanit kunnioittivat Angry Birdsiä näyttävästi

Digi Nettivideot · Stara.fi

Suomalainen pelisensaatio Angry Birds on niittänyt menestystä ympäri maailmaa ja ollut kirkkaasti kuluneen talven suosituin peli maailmassa. Pelin tuoreimman version myötä se on lyönyt kaikki aikaisemmat ennätykset. Brändiä laajennetaan parhaillaan leluihin, peleihin ja elokuviin.

Hittipelin suosion myötä vihaiset linnut ovat saaneet miljoonia faneja ympäri maailmaa, ja nyt joukko suomalaisia faneja on tehnyt kunnianosoituksena peliin liittyvän sarjakuvamaisen videon. Suomalaisvideo on uutisoitu jo ulkomaillakin, kun siitä on kertonut muiden muassa viihdekanava MTV.

Angry Birds – The Motion Comic kertoo kuinka possut hyökkäsivät synkkänä ja myrskyisenä yönä Redin rauhalliseen linnunpönttöön ja varastivat hänen syntymättömän poikasensa syötäväksi. Samalla sai alkunsa lintujen viha possuja kohtaan.

Hittipelin takaa löytyvä Rovio sai alkukeväästä 30 miljoonan euron pääomasijoituksen Accell Partners ja Atomica Ventures -yhtiöiltä. Myöhemmin julkaistava Angry Birds -animaatioelokuva sai taannoin Suomen elokuvasäätiön tukea 50.000 euroa. Elokuvalehti Variety uutisoi taannoin, että elokuvaa tuottamaan on kiinnitetty David Maisel, joka oli aiemmin johtajana lukuisia menestyselokuvia tuottaneessa Marvel Studios -yhtiössä.