Joe Jonas kiinni käytännön pilasta – siperia opetti

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailmankuulun The Jonas Brothers -yhtyeen jäsen Joe Jonas tunnetaan myös naistenmiehen maineestaan. Popparin on tiedetty jättäneen entisiä tyttöystäviään varsin nololla ja tylyllä tavalla. Esimerkiksi tähti pyysi taannoin isäänsä välittämään eroviestin entiselle tyttöystävälleen Demi Lovatolle.

Nyt 21-vuotias teinityttöjen päiväuni paljasti käyttävänsä likaisia vaatteita. Laulajatähti kertoi nappaavansa usein pyykkikorista likaisia vaatekappaleitaan, sillä se on hänen mielestään helppo ja nopea ratkaisu.

– Käytän likaisia vaatteitani jatkuvasti. Etenkin silloin, kun kuntoilen. Pyykkikorista on niin helppo napata vaatteita, Joe kertoi Heat-lehdelle.

Veljestensä Nickin ja Kevinin kanssa menestysbändin perustanut Joe kertoi myös lapsuudessaan jääneen kiinni käytännön pilasta. Hän nimittäin peitti naapurustonsa puut vessapaperilla. Paikallinen sheriffi olikin piakkoin pilan jälkeen keskustelemassa tähden isän kanssa tämän kotiovella. Tulevan supertähden kiinni jäämisen syynä oli se, että hän oli jättänyt oman pihan kokonaan sotkematta.

– En tullut syyttämään poikaasi mistään, mutta teidän talonne on ainut, minkä puissa ei ole vessapaperia, sheriffi kertoi Joen isälle.

Vierailun jälkeen isä piti villikkopojalleen pitkän saarnan, ja jatkossa nuori mies ymmärsi että vastaavissa tilanteissa tulee sotkea myös oma piha kiinnijäämisen vaikeuttamiseksi.

Taannoin Joe Jonasin entisien tyttöystävien Twilight-kaunotar Ashley Greenen ja teini-idoli Demi Lovaton kerrottiin riidelleen popparista. Lovaton tiedettiin lähettäneen Greenille ilkeän sähköpostin, jossa hän haukkui tähden poikaystävävarkaaksi ja roikkuvaksi riesaksi. Kostoksi Twilight-tähti lähetti Lovatolle yhteiskuvan hänestä ja Joesta.