Anne avoimena: ”Jotkut existäni ovat kaappihomoja”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Hollywood-tähti Anne Hathawayn ura on ollut viime aikoina noususuunnassa. Hänet valittiin esimerkiksi Batman-elokuvan jatko-osaan kissanaisen rooliin. Lahjakas näyttelijä esiintyi taannoin myös kymmenille miljoonille televisiokatsojille Oscar-gaalan juontajana.

Nyt viettelevän kaunis näyttelijätär kertoi olevansa vakuuttunut siitä, että jotkut hänen entisistä poikaystävistään ovat olleet homoseksuaaleja. Hän uskoi edellisten kumppaniensa kamppailleen seksuaalisuutensa kanssa.

– Olen vakuuttunut siitä, että muutama entinen poikaystäväni on ollut homoseksuaali. He eivät kuitenkaan myöntäneet sitä, Hathaway kertoi Interview-lehden haastattelija Chelsea Handlerille.

28-vuotias kaunotar on seurustellut poikaystävänsä Adam Schulmanin kanssa jo kolmen vuoden ajan. Hathaway kertoikin olevansa korviaan myöten rakastunut näyttelijäpoikaystäväänsä. Näyttelijätär kertoi äskettäin lomailleen Italian Positanossa kultansa kanssa ja kertoi myös sen olevan yksi hänen lempipaikoistaan.

Anne Hathaway nähtiin keväällä Suomenkin valkokankailla elokuvassa Love and Other Drugs. Näyttelijä erosi entisestä poikaystävästään Raffaello Follieristä vuonna 2008. Italialainen kiinteistönvälittäjä Follieri joutui neljäksi vuodeksi vankilaan varastettuaan sijoittajiltaan miljoonia dollareita.