Klamydia tarttui Petri Nygårdin jättivaginaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen suosikkiräppäri Petri Nygård on aiheuttanut kuluneena kesänä jonkin verran kohua räväkällä esiintymisellään. Mies esimerkiksi marssii lavalla valtavasta puhallettavasta vaginasta. Meno on ollut samaa jo vuosien ajan, mutta vasta jättimenestyksen myötä se on noteerattu laajemminkin.

Petri Nygård nähdään lähiaikoina pariinkin otteeseen keikoilla Klamydia-yhtyeen kanssa. Vaasalainen Klamydia julkaisee uuden Loputon luokkaretki -levynsä 7. syyskuuta. Sen jälkeen suosikkiyhtye ja Nygård nähdään 24. syyskuuta Helsingissä ja 8. lokakuuta Vuokatissa. Suosikkitähdet ovat kuitenkin törmänneet esiintymislavoilla aiemminkin.

Stara tiedusteli Klamydia-yhtyeen Vesku Jokiselta muistoja bändinsä ja Petri Nygårdin yhteisistä keikkakommelluksista.

– Allekirjoittanut on hyppinyt suhteellisen vähissä vaatteissa apinanaamari päässä Nygårdin piisin aikana. Yhdellä keikalla kun mentiin vetämään Petrin setin jälkeen Selvää päivää ja rynnätessämme Petrin taustakulissin läpi meikäläinen juuttui kiinni ja koko hökötys lensi keskelle lavaa. Siinä sitä potkittiin naisen alapään näköistä lavastetta ja hoilattiin juomisesta. Voi sitä tietysti huonompaankin paikkaan kiinni juuttua, Jokinen muisteli.