Kill Bill -tähti pidätettiin Valkoisen talon edustalla

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Amerikkalainen näyttelijätär Daryl Hannah on tehnyt pitkän ja menestyneen uran Hollywoodissa. Hänen merkittävimpiin rooleihin kuuluu muiden muassa Kill Bill -hittielokuvat. Näyttelijätär tunnetaan myös ympäristöaktivistina.

Nyt Kill Bill -tähti on pidätetty Presidentti Barack Obaman virka-asunnon Valkoisen talon edustalla. Hannah ja sata muuta ympäristöaktivistia järjestivät protestin Valkoisen talon edustalla kävelykadulla. Kyseessä oli mielenosoitus, jossa vastustettiin Keystone XL -öljyputken rakentamista.

– Joskus täytyy uhrata vapautesi maailman hyvinvoinnin puolesta. Emme halua kuolla fossiilisten polttoaineiden aiheuttamaan tuhoon, Hannah kertoi ennen pidätystään Radar Online -sivuston mukaan.

Tähtinäyttelijä tosin tiesi jo miltä käsiraudat tuntuvat ranteissa, sillä hänet on pidätetty aiemminkin. Vuonna 2009 Hannah protestoi vuorella tehtäviä kaivostöitä kolmenkymmenen ihmisen kanssa. Näyttelijättären lisäksi joukossa oli muiden muassa tunnettu NASA:n tiedemies James Hansen.

50-vuotiaan Daryl Christine Hannahin ensiesiintyminen oli vuonna 1978 elokuvassa Pahan Voima. Näyttelijätär menetti lapsena vasemman käden etusormensa pään onnettomuudessa. Hän käyttääkin joissakin elokuvissa proteesia sormenpäässään. Hannah on myös ollut kasvissyöjä 11-vuotiaasta lähtien.