Emma Roberts tekee vain mukavia leffoja

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Supertähti Julia Robertsin veljentytär Emma Roberts on ryhtynyt valloittamaan toden teolla Hollywoodia näyttelijänä ja laulajana. Emma on nähty valkokankaalla jo useammassakin elokuvassa ja uusia rooleja tulee kovaa vauhtia. Kaunotar seurustelee Glee-komistus Chord Overstreetin kanssa.

Nyt näyttelijöiden ympäröimänä kasvanut teinitähti kertoi nyt valitsevansa vain kivoja elokuvaprojekteja ja käsikirjoituksia. Roberts tähdittää pian ensi-iltaan tulevaa The Art of Getting By -elokuvaa brittinäyttelijä Freddie Highmoren kanssa. Nuori näyttelijätär on nyt kertonut, ettei hän välitä muun muuassa budjetista valitessaan seuraavaa projektiaan.

– Valitsen vain sen projektin, mistä pidän. Minua ei kiinnosta, onko elokuvan budjetti miljardi tai yksi dollari, Roberts kertoi Female First -sivuston mukaan.

Teinitähti kertoi olevansa koukussa romanttisiin komedioihin ja haluaakin joskus näytellä todella romanttisessa elokuvassa. Vaikka Roberts syntyikin näyttelijäsukuun, hän kertoi ettei kukaan hänen perheestään kannustanut häntä kyseiselle uralle.

19-vuotias Emma Roberts on Julia Robertsin veljen, näyttelijä Eric Robertsin tytär. Emma teki ensimmäisen näkyvämmän elokuvaroolinsa Blow-elokuvassa jo yhdeksänvuotiaana. Läpimurtonsa hän teki vuonna 2009 Koirahotelli-elokuvassa.

Lapsuudessaan Emma vietti paljon aikaa Julia Robertsin elokuvien kuvauspaikoilla, joten näytteleminen tuli hänelle tutuksi jo varhain. Taannoin Emma vieraili Jay Lenon luotsaamassa The Tonight Show -ohjelmassa, jossa hän sivalsi Twilight-tähti Robert Pattinsonia. Tästä syystä Twilight-fanit hyökkäsivät Emman Twitter-blogissa kovasanaisesti häntä vastaan ja Emma Roberts joutui lopulta sulkemaan koko mikrobloginsa.