UFO-havainnoissa räjähdysmäinen kasvu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kuluneen kesän aikana medioissa on uutisoitu poikkeuksellisen usein UFO-havainnoista, kun tuntemattomia lentäviä esineitä on havaittu taivaalla ympäri maailmaa. Merkittävä osa havainnoista on kaiken lisäksi ollut keskenään hyvin samankaltaisia.

Nyt myös amerikkalainen The Mutual UFO Network -järjestö on vahvistanut UFO-havaintojen määrän rajun kasvun kuluneena kesänä. Yhdysvalloissa havainnot ovat nimittäin tuplaantuneet aikaisempaan verrattuna. Erityisen paljon havaintoja tehtiin elokuussa, jolloin rekisteröitiin 1.013 havaintoa.

Havaintojen määrän nousua selitetään osittain sillä, että uutisoinnin myötä ihmiset ryhtyvät tarkkailemaan taivasta normaalia aktiivisemmin. Merkittävä osa havainnoista on lisäksi sellaisia, jotka voidaan selittää luonnollisin keinoin. Asiantuntijoiden mukaan kaikkia havaintoja ei kuitenkaan voida selittää ihmisen tai luonnon toiminnalla.