Tuomiopäivän pörssimeklari osoittautui huijariksi

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa ja muualla maailmassa uutisoitiin eilen laajasti amerikkalaisesta arvopaperivälittäjä Alessio Rastanista, joka kertoi unelmoineensa taantumasta. Britannian yleisradioyhtiö julkaisi miehen haastattelun, jota kommentoitiin sadoissa verkkomedioissa. Nyt mies on osoittautunut huijariksi.

Alessio Rastani kertoi haastattelussa unelmoineensa taantumasta jo kolmen vuoden ajan ja totesi samalla investointipankin pyörittävän maailmaa. BBC kertoi selvittäneensä miehen taustat, mutta ilmeisesti selvitystyö ei ollut kovin perusteellinen. Daily Mail nimittäin uutisoi jo muutama tunti kohuhaastattelun julkaisemisen jälkeen, että Alessio Rastani on todennäköisesti huijari.

Selvitysten mukaan Alessio Rastani on poliittisiin kommentteihin erikoistuneen Yes Men -huijariryhmän jäsen. Miehen taustoista huolimatta hänen puheitaan ei ole kiistetty, sillä niiden todettiin kuvastavan erittäin hyvin tämän hetken sekavaa taloustilannetta. Taannoin esimerkiksi osakkeiden lyhyeksimyynti kiellettiin useissa maissa, jotta osakekurssien jyrkkä lasku ei paisuttaisi sijoittajien tilipusseja entisestään. Myös miehen näkemyksen euroalueen kriisistä saivat kannatusta.