Rehevänä tunnettu laulajatähti perusti laihdutusklinikan

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Oscar-voittaja ja laulajatähti Jennifer Hudson joutui pari vuotta sitten traagisten tapahtumien keskipisteeseen, kun hänen veljensä ja siskonpoikasa murhattiin sukulaismiehen toimesta. Sittemmin popparin tyyli on muuttunut rajusti, ja viime kuukausina paino on pudonnut silmissä. Nyt hän aikoo jakaa osaamistaan myös muille.

Jennifer Hudson synnytti taannoin esikoisensa ja pääsi ainakin ulkoisesti yli perheensä traagisista tapahtumista. Muutos onkin ollut viime aikoina melkoinen, sillä tähti on muuttunut kuin uudeksi ihmiseksi. Aiemmin rehevästä ulkomuodostaan tunnistettu Jennifer Hudson on laihduttanut huimasti, ja laulajan mukaan edes vanhat koulutoverinsa eivät olleet tunnistaa häntä.

Nyt 30-vuotias kaunotar on perustanut laihdutusklinikan kotikaupunkiinsa Chicagon Illinoisiin. Lähes 40 kiloa painoaan pudottanut tähti haluaa nimittäin auttaa muitakin saavuttamaan tuloksia laihduttamisessa.

– En koskaan uskonut, että perustaisin oman laihdutuskeskukseni. Olen todella ylpeä ja kiitollinen siitä, että näen tämän päivän, Hudson kertoi Female First -sivuston mukaan keskuksensa avajaispäivänä.

Dreamgirls-elokuvan roolistaan palkittu tähti ryhtyi laihduttamaan sen jälkeen, kun hän oli synnyttänyt esikoisena David Juniorin viime elokuussa. Hän kertoi jättäneensä ruokavaliostaan kaikki kaloripommit ja keskittyneensä terveellisiin ruokiin. Hän kuitenkin myöntää, että tulokset eivät ole pysyviä, ellei ruokavalio pysy kunnossa myös jatkossa.