Nicole Richie hankki uudet rinnat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Seurapiirijulkkis Nicole Richie tuli alunperin tunnetuksi realitysarjan tähtenä tehdessään silloisen parhaan ystävänsä Paris Hiltonin kanssa Leidit landella -ohjelmaa. Sittemmin parivaljakon välit viilenivät, eikä Nicole kutsunut Hiltonia edes häihinsä.

Nicole Richie oli vuodesta 2006 saakka vuosikausia ehdonalaisessa vankeudessa rattijuopumuksen takia. Tuolloin hän jäi kiinni ajettuaan huumepäissään moottoritiellä väärään suuntaan. Viime aikoina Nicole on kuitenkin viettänyt hiljaiseloa kohuotsikoista, ja hänet on nähty lehtien palstoilla lähinnä poseeraamassa kuntosalinsa edustalla.

Kova treeni on tuoreimpien kuvien perusteella tuottanut myös tulosta, sillä raskauden jälkeiset kilot ovat karisseet viimeistä grammaa myöden samalla kun Nicolesta on tullut todellinen bikinihottis. Nyt Nicole on parantanut muotojaan myös muuten kuin kuntosalilla, sillä kuvien perusteella hän on hankkinut itselleen uudet silikonitäytteiset rinnat.