BB-kauden onnistunein huijaus – Suvi purskahti itkuun

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa asukkaat ovat edelleen jaettuna kahteen leiriin. Toiset nauttivat taivaassa ja toiset kärsivät helvetissä. Tai kärsivät eiliseen saakka, jolloin heille annettiin salatehtävä. Helvettiläiset joutuvat esittämään äärimmäistä kurjuutta, mutta todellisuudessa heillä on kaikki hyvin.

Tänään iltapäivällä helvetin asukkaat marssivat jälleen ulos ”jääkylmään suihkuun”. Todellisuudessa he vain esittivät kärsivänsä, sillä vesi oli lämmintä ja nautinnollista. BB-Annika huusi suihkussa kuin syötävä ja BB-Mikael joutui pitämään ”tuskissaan” huutavasta naisesta kiinni.

Näky ei ollut taivaan asukkaiden mieleen, sillä BB-Suvi purskahti myötätunnosta itkuun ja BB-Stefan purki raivoaan heittelemällä keppiä. Helvettiläiset suuntasiva huutaen ja valittaen takaisin lisähuoneeseen, jonka oven sulkeuduttua tunnelma muuttui kertaheitolla. Asukkaat ryhtyivät naureskelemaan huomattuaan onnistuneensa kauden parhaassa huijauksessa.

– Suvi itkee ja faija heittelee keppejä makkariin. Olisitte nähdeet Janican ilmeen. Se oli ihan tälleen että tää on ihan hirveetä. Ansku huuda taas vähän, Ben totesi ja neitokainen totteli.

– Painukaa nyt vi**uuun! Mä en jaksa enäää! Annika raivosi lisähuoneen ovella.

– Tää oli pahin, BB-Salar nauroi vieressä.

– Mä löin vahingossa Sebastiania, Annika muisteli suihkuvierailuaan.

– Se meni tosi hyvin, BB-Amanda kehui.

– Mä sanoin sille, että Ansku lyö mua, Sebastian totesi samaan aikaan taivaan puolella.