Riihimäen käräjäoikeuden pöyristyttävä päätös: Janne Katajan hometalossa ei ollut virhettä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosikkijuontaja Janne Kataja on ollut viime aikoina otsikoissa hometaloon liittyvässä kiistassa. Riihimäen käräjäoikeuden käräjätuomari Marja Räbinä hylkäsi äskettäin Katajan vaatimukset kyseenalaisella tuomiollaan, jota myös asiantuntijat pitivät selvästi yleisestä oikeuskäytännöstä poikkeavana.

Janne Kataja on tänään kirjoittanut oikeudenkäynnin tapahtumista blogiinsa, ja hänen mukaansa käräjäoikeuden tuomari ei pysynyt lainkaan kärryillä tapahtumien kulusta.

– Päätöksestä on luettavissa, että oikeus meni pyörittelystä sekaisin. Esim. kohuttu, vanha ja KUIVA valumäjälki ei ollut edes alueella, jonka kuntotarkastaja muinoin kehotti avaamaan. Päätöksestä voi päätellä, että tuomari ymmärsi toisin. Tuntuu jotenkin surulliselta, ettei vastapuolen aina tilanteen mukaan muuttuvat kertomuksetkaan vaikuttaneet päätökseen, Kataja kirjoittaa.





Kuva: Janne Katajan hometalo

Eniten huomiota on kuitenkin kiinnitetty siihen seikkaan, että käräjäoikeuden mukaan yllä olevan kuvan mukaisessa talossa ei ollut ”olennaista virhettä”. Tämä siitä huolimatta, että jopa terveystarkastaja katsoi rakennuksen asumiseen kelvottomaksi. Käräjäoikeuden mukaan asumisen estäneet homevauriot eivät tehneet ostetusta talosta virheellistä. Riihimäen käräjäoikeuden tuomio ja terveystarkastajan lausunto löytyvät Katajan blogista osoitteesta www.raxat.fi/jannekataja.