Poptähti käsiraudoissa putkaan – pahoinpiteli tyttöystävänsä?

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Lontoolainen N-Dubz -yhtye on saanut viime aikoina runsaasti julkisuutta kun yhtyeen laulajakaunotar Tulisa Contostavlos nimettiin Britannian X Factor -tuomariksi. Myös yhtyeen muiden jäsenien Dappy Contostavlosin ja Fazer Rawsonin elämää on alettu seuraamaan viihdelehdissä.

Nyt 24-vuotiaan N-Dubz-räppäri Dappy Contostavlosin kerrotaan joutuneen poliisin käsirautoihin riideltyään rajusti tyttöystävänsä kanssa. Poliisit nimittäin pidättivät tähden epäiltynä tyttöystävänsä Kaye Vassellin pahoinpitelystä. Dappyllä on kaksi yhteistä lasta 21-vuotiaan on-off-tyttöystävänsä kanssa.

– Rakasta Kayeta, lapsieni äitiä ja kahta poikalastani. Olemme uniikkeja. Mikään ei tule koskaan perheen edelle, Dappy kirjoitti Twitter-blogissaan pidätyksen jälkeen.

Dappy oli pidätettynä poliisiasemalla lähes 12 tunnin ajan ennen kuin hänet vapautettiin. Räppäri selvisi välikohtauksesta lopulta ilman syytettä. Pariskunnan suhde on ollut alusta lähtien myrskyisä ja he ovat eronneet jo useamman kerran. Räppäri on nimittäin avoimesti kertonut ettei pysty olemaan vain yhden naisen kanssa.

Costadinos ”Dappy” Contostavlos tutustui yhtyeen toiseen jäseneen Richard ”Fazer” Rawsoniin karatetunneilla yhdeksänvuotiaana. Sen jälkeen parivaljakosta tuli parhaita ystäviä ja he alkoivat työstämään musiikkia yhdessä. Dappy pyysi myös serkkuaan Tulisa Contostavlosia liittymään bändiin, jolloin syntyi N-Dubz. 23-vuotias Tulisa on puhunut avoimesti julkisuudessa rajusta lapsuudestaan ja huumeidenkäytöstään.

Uusimmat