Suomen BB-naisten kielitaito järkyttää: ”Olin purskahtaa itkuun”

Big Brother · Stara.fi

Suomen Big Brother -talossa on kuluvan viikon ajan ollut vieraana ohjelman Norjan versiosta asukasvaihtoon saapunut BB-Siv Anita. Talossa on kuitenkin ollut viikon aikana yllättävän paljon ongelmia kieliasioiden kanssa. Vieras on nimittäin joutunut kuuntelemaan pääasiassa suomea.

Eilisessä Big Brother -televisiolähetyksessä nähtiinkin kuinka Siv Anita valitteli talon tunnelmaa ja sitä, että asukkaat puhuvat niin paljon suomea. Hän totesi myös olleensa purskahtaa välillä jopa itkuun yksinäisyyttään ja paljasti ikävöivänsä alituisesti norjalaisia ystäviään.

Suomalaisten asukkaiden surkea kielitaito on järkyttänyt myös ohjelman faneja, sillä naisasukkaista ainoastaan BB-Annika osaa englantia edes välttävästi. Toiseksi paras kielitaito naisista on Tanjalla. Suurin osa miehistä taitaa kieltä kiitettävästi ja puhuukin sitä mielellään, mutta esimerkiksi BB-Ben on tyytynyt olemaan pääasiassa hiljaa ja BB-Stefan ei osaa kieltä juuri lainkaan.

Naisten tilanne on kuitenkin todella heikko, sillä Annikaa lukuunottamatta he eivät osaa juurikaan englantia. BB-Suvi on jonkin verran yrittänyt puhua kieltä, mutta nuori tamperelainen baarimikko BB-Veera on täydellinen ummikko, joka ei edes ymmärrä kuulemaansa englantia. Sivin puhuessa muut asukkaat joutuvat tulkkaamaan Veeralle yksinkertaisetkin asiat. Suomalaisten sivistyksen tasosta ei siis jää ulkomaiselle vieraalle kovinkaan mairittelevaa kuvaa.