BB-Mattia ei jääty kaipaamaan – näistä kuvista hänet muistetaan

Big Brother · Stara.fi

Eilen sunnuntaina Big Brother -talosta passitettiin kotimatkalle talon tuorein asukas BB-Matti. Ramin kanssa viimeisimpänä taloon astellut 28-vuotias helsinkiläinen portsari ja kehonrakentaja ehti lyhyen vierailunsa aikana aiheuttaa jonkin verran ärtymystä asukkaissa.

Matin besserwisser-asenne ei saanut sympatioita osakseen ja hänen alituinen kuittailunsa Benille ei sekään jäänyt asukkailta huomaamatta. Äänestystuloksen selviäminen ei tällä kertaa juuri kyyneleitä aiheuttanut. Selvästi Mattia enemmän eilen surtiin vaihtoasukas Siv Anitan poistumista. Kyyneleiden vuodattamisen sijaan Tanja hihkui innosta ja onnesta Matin poistuttua.

– Jeeees, mä en kyllä lähde täältä kulumallakaan! BB-Tanja huusi.

Suoran lähetyksen päätyttyä asukkaat muistelevat yleensä häädettyä asukasta kaiholla ja keskustelevat suhteestaan häneen. Matti ei kuitenkaan ollut eilen lainkaan puheenaiheena keskusteluissa. Matin kaipaamisen sijaan asukkaiden mielenkiinto kohdistuikin Janicaan ja tämän kokemuksiin Norjan BB-talossa.

BB-Matti joutui mukaan häätöäänestykseen rangaistuksen takia. Mies kuitenkin totesi poistuttuaan, että olisi hyvinkin voinut joutua äänestykseen myös nimeämisten kautta. Sääntörikkomuksen vuoksi lähetyksessä ei nähty myöskään asukkaiden perusteluja nimeämiselle. Katso alta kuvat, joista Matin lyhyeksi jäänyt BB-taival muistetaan.

Kuvat: Sub