Uudella BB-asukkaalla yllättävä seuraus – Mikael ja Annika erosivat?

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -taloon muutti tänään uusi asukas, kun ohjelman juontaja Elina passitettiin taloon. Muutoksella oli yllättävä vaikutus, sillä BB-Mikael oli silminnähden innostunut tulokkaasta. Elinan astellessa taloon Mikael ei tunnistanut häntä, mutta totesi hänen olevan kaunis.

Illan mittaan Mikaelin tuntemukset ja kommentit vahvistuivat, eikä tilanne jäänyt huomaamatta Mikaelin kanssa viihtyneeltä Annikalta. Lopulta hän poistui muiden seurasta pesään, jossa purskahti itkuun. Syynä oli pelko Mikaelin menettämisestä.

Pian BB-Sebastian tuli myös pesään, ja Annika alkoi purkaa tuntemuksiaan hänelle. He puhuivat henkeviä ja Annika paljasti huomanneensa Mikaelin ihailevan avoimesti Elinaa. Myös BB-Ben saapui noutamaan Annikaa muiden seuraan, mutta tuloksetta.

– En mä halua tulla sinne. En mä halua, että joku näkee mut tällaisena, Annika totesi silmät kyyneleitä valuen.

– Ei tiedä koska Elina on poissa, mutta ei se ratkaise sitä ongelmaa, Sebastian totesi Annikalle.

Pian keskustelu siirtyi Annikan miesmakuun ja unelmien miehiin.

– Sellainen ihminen jonka kanssa mä voisin kuvitella olevani loppuelämäni, niin ei niitä varmaan kovin paljoa ole. Ei maailmassa ole kovin paljon niitä oikeita. Mä haluaisin sellaisen hauskan miehen, joka tekisi mun kanssa juttuja ja joka olisi spontaani ja keksisi hauskoja juttuja. Sellainen, joka esittelisi mun sen kavereille ja ettei se häpeäisi mua ja mä voisin liikkua sen kanssa, Annika kertoi.

– Miksussa on hyvin paljon sellaisia piirteitä, jotka kiehtoo mua. Se on myös sanonut asioita, joita se haluaa tytöistä. Sellaisia pintapuolisia, mutta joita mussa ei ole. Se on sanonut myös, ettei se halua naimisiin. Ne on sellaisia asioita, jotka särähtää mun korvaan.