Lady Gaga hiipi salaa Amy Winehousen kuolinkotiin

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga järkyttyi taannoin kollegansa Amy Winehousen kuolemasta. Gaga menetti muun muuassa puhekykynsä 48 tunniksi traagisen suru-uutisen jälkeen. Sittemmin poptähti on ylistänyt Winehousea monissa haastatteluissa.

Nyt Lady Gagan kerrotaan vierailleen salaa edesmenneen Amy Winehousen Lontoon Camdenin kodissa. Poptähti oli tehnyt salavierailunsa Winehousen kuoleman jälkeen, koska hän halusi kunnioittaa ”musikaalista sankaria”. Gaga oli onnistunut livahtamaan taloon lukuisten fanien huomaamatta.

– Lady Gaga meni taloon valepuvussa ja hän piti matalaa profiilia, lähde kertoi The Sun -lehdelle.

Alkoholimyrkytykseen menehtyneestä Amy Winehousesta on suunniteltu jo elokuvaa. Lady Gagan onkin huhuttu kiinnostuneen elokuvan pääroolista. Lähteen mukaan poptähti nimittäin palvoo Winehousea ja haluaisi näytellä tätä valkokankaalla.

Äskettäin maailmalla kohistiin jälleen kerran Lady Gagan sukupuolesta, joka on ollut otsikoissa jo reilun vuoden ajan. Tuoreimmassa käänteessä poptähti vihjasi itse Twitter-blogissaan käyneensä sukupuolenvaihtoleikkauksessa. Todisteena tapahtuneesta toimii poptähden verkossa julkaisema video. Kyseessä voi tosin olla myös markkinointitempaus, koska Lady Gaga on ollut viime aikoina totuttua vähemmän otsikoissa.