In Time – arvostelu

Elokuvat · Elina Sipiläinen

In Time heittää ilmoille mielenkiintoisen ajatuksen siitä, kuinka tulevaisuuden valuuttana toimii rahan sijaan aika. Elokuva sijoittuu tulevaisuuteen, jossa kehityksen tuloksena ihmiset lakkaavat vanhenemasta täytettyään 25 vuotta. Tämän jälkeen jokainen ansaitsee itse elinaikansa – kukin keinollaan.

Ajan perässä kirjaimellisesti juokseva köyhälistö asuu omalla aikavyöhykkeellään ja aikaa yllin kyllin itselleen haalineet rikkaat elävät omallaan. Köyhät joutuvat taistelemaan jokaisen elinminuuttinsa eteen sillä välin, kun rikkaat varovat ryöstetyksi tulemista. Kaikilla on sama pelko: kun aika omasta kellosta loppuu, loppuu myös elämä.

Tehtaassa elinpäiviään päivä kerrallaan tienaava Will Salas (Justin Timberlake) päätyy yllättäen keskelle takaa-ajoa, kun hän joutuu syyttömänä murhaepäilyn kohteeksi. Epäoikeudenmukaisuuteen kyllästynyt Will ryhtyy järeisiin toimiin kaataakseen mädän systeemin ja taatakseen paremman elämän myös ajanpuutteesta kärsivälle köyhälistölle.

In Time on toimintakohtauksia ja jatkuvia takaa-ajoja sisältävä sci-fi -elokuva. Elokuvassa maailma näytetään harmaana betoniviidakkona, jossa tärkeintä on säilyä hengissä. Ilonaiheet ovat vähissä, sillä elämä on pelkkää selviytymistaistelua. Tulevaisuuteen sijoittuva elokuva näyttää kuitenkin lavasteiltaan ja rekvisiitaltaan jääneen kauas menneisyyteen, sillä esimerkiksi kännyköitä ei elokuvassa nähdä. Elokuvan henkilöt kommunikoivat toistensa kanssa yllättäen puhelinkioskista käsin.

Elokuvan lähtökohdat ovat herkulliset, sillä se tarjoaa jotakin uutta leffakankaalle. Harmillisesti elokuvan ajatus kiehtoo toteutusta enemmän, sillä juonikuviossa ei järin kimurantteja koukeroita nähdä. Näyttelijäksi ryhtynyt Justin Timberlake tekee elokuvan pääroolissa kuitenkin yllättävän hyvän näyttelijäsuorituksen.

Toiminnan ja juonen sijaan elokuvassa kiehtoo eniten sen perimmäinen ajatus. Kaupankäynti ajalla on mielenkiintoinen skenaario ja kenties pieni moraalinen kannanotto. Entä jos aika todella olisi rahaa? Kuka meistä pystyisi elämään ikuisesti?

Genre: Sci-fi, jännitys

Ohjaus: Andrew Niccol

Pääosissa: Justin Timberlake, Amanda Seyfried, Cillian Murphy, Alex Pettyfer, Vincent Kartheiser, Olivia Wilde

Ensi-ilta: 25.11.2011

Kesto: 1:49

Pisteet: 3/5

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat