Vastasyntynyt gorillavauva kuoli traagisesti – miljoonat surevat

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Miljoonat eläinystävät riemastuivat äskettäin, kun sukupuuton partaalla olevan gorillalajin edustaja synnytti pienokaisen Chicagon eläintarhassa. Kyseessä oli ensimmäinen vankeudessa syntynyt gorilla vuoden 2005 jälkeen. Nyt eläintarhasta on kantautunut kuitenkin traaginen suru-uutinen.

Ympäri maailmaa saatiin ihastella kuinka pienokainen ja sen 16-vuotias emo Bana viettivät helliä hetkiä keskenään eläintarhassa. Lincoln Park Zoo -eläintarhan henkilökunta on nyt kuitenkin ilmoittanut, että poikanen on kuollut vain yhdeksän päivää sen jälkeen kun se teki debyyttinsä julkisuudessa.

Kuolinsyyksi todettiin kallonmurtuma, ja emon epäillään vahingossa istuneen poikasensa päälle tai pudottaneen poikasensa maahan. Poikasesta ei löytynyt ruumiinavauksessa väkivallan merkkejä tai esimerkiksi puremajälkiä. Kuolemantapaus huomattiin, kun Bana kulki ympäri aitaustaan elottoman poikasensa kanssa.