Adele vakavissa ongelmissa – ei kykene vieläkään puhumaan

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Supertähti Adelen äänihuulista leikattiin äskettäin hyvälaatuinen kasvain. Laulaja joutuikin peruuttamaan kaikki tämän vuoden keikkansa leikkauksen takia. Hänen on kuitenkin huhuttu esiintyvän ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen 11. joulukuuta Britannian X Factor -ohjelman finaalissa.

Huhut ovat kuitenkin hieman kyseenalaisia, sillä Adele ei kykene vieläkään puhumaan. Laulaja nimittäin joutuu kommunikoimaan muiden kanssa ääntä tuottavan puhelinsovelluksen välityksellä. Adele on käyttänyt sovellusta muun muuassa taksikyytien ja kahvin tilaamiseen.

– Adele on käyttänyt kommunikoimiseen äänisovellusta. Se on paljon helpompi tapa kuin kirjoittaa kaikki puheenvuoronsa paperille, lähde paljasti The Sun -lehdelle.

Brittiartisti leikattiin Yhdysvaltojen Bostonissa. Adele onkin parhaillaan Bostonissa ja saa palata kotimaahansa vasta sitten, kun lääkärit näyttävät vihreää valoa. Laulaja kirjoitti äskettäin blogissaan olevansa onnellinen ja hyvässä kunnossa. Hän kertoi, että on leikkauksen jälkeen vain rentoutunut ja hengaillut.

Lontoolainen laulaja kertoi taannoin, ettei voisi koskaan muuttaa Yhdysvaltoihin. Hän kertoi tunteneensa olonsa kyseisessä maassa epämukavaksi. Soultähti levytti taannoin 21-hittialbuminsa Malibussa tuottaja Rick Rubinin kanssa. Adele on kuitenkin valloittanut Yhdysvallat laulutaidoillaan, ja muun muuassa maan presidentti Barack Obama kuuntelee tähden musiikkia.