Maailman kallein ulosajo videolle – Bugatti Veyron mereen

Nettivideot Ohhoh! · Neea Jokinen

Ökyrikkaat törsäävät rahojaan muun muuassa huippunopeisiin menopeleihin. Liikenneonnettomuudet voivat osua kuitenkin myös ökyrikkaiden kohdalle, sillä muun muuassa teinisensaatio Justin Bieber kolhi taannoin arvokasta Ferrariaan parkkihallissa.

Kaksi vuotta sitten amerikkalaisen miehen uutisoitiin ajaneen yli miljoonan dollarin arvoisen Bugatti Veyron -auton laguuniin, ja onnettomuus tallentui lisäksi myös ohikulkijan videolle. Nyt asia on noussut uudelleen otsikoihin, kun autoa kuljettanut Andy House saa syytteen vakuutuspetoksesta. Miehen uskotaan ajaneen auton veteen tahallisesti. Mies olisi nimittäin tuplannut vakuutuksien ja korvauksien myötä rahansa.

Autokauppias kuitenkin väitti menettäneensä auton hallinnan, koska hän yritti väistää tiellä seisonutta pelikaania. Silminnäkijön kuvaama video toimii todisteena. Siinä ei nimittäin näy ainoatakaan pelikaania.

Andy House oli lainannut Bugatti Veyronin ystävältään ajatuksena ostaa ökyauto. Petoksesta syytetyn miehen kerrottiin hankkineen pian lainaamisen jälkeen kahden miljoonan dollarin kattavan vakuutuksen autolle. Kyseistä ranskalaisvalmisteista autoa löytyy maailmasta vain 300 kappaletta. Onnettomuusvideo julkaistiin Youtube-palvelussa vuonna 2009 ja se on kerännyt jo noin 2,6 miljoonaa katsojaa.