Näyttelijä kuoli Batman-kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

The Dark Night Rises -elokuvan kuvaukset ovat kokeneet rajun vastoinkäymisen, kun eräs kuvausryhmään kuulunut henkilö menehtyi kuvauksissa sattuneessa onnettomuudessa. Elokuvayhtiö Warner Brothers on vahvistanut, että mieshenkilö menehtyi sydänkohtaukseen kesken kohtauksen harjoitusten.

Traaginen tapaus sattui New Yorkin ydinkeskustassa Manhattanilla jo marraskuun alussa, mutta leffayhtiö vahvisti asian New York Post -lehdelle vasta nyt. Elokuvan päätähdet Christian Bale ja Tom Hardy eivät olleet tuolloin paikalla. Poliisi tutkii parhaillaan tapausta, mutta miehen uskotaan menehtyneen luonnollisista syistä. Mies oli yllättäen poistunut muiden avustajien joukosta ja pian sen jälkeen hänet löydettiin tajuttomana.

Kuolemantapaus ei ole ensimmäinen Batman-elokuvien historiassa. Vuonna 2008 tapahtui miljoonia järkyttänyt tragedia, kun supertähti Heath Ledger menehtyi kesken kuvausten vasta 28-vuotiaana. Tänä vuonna useita muitakin ihmisiä on vammautunut tai kuollut eri elokuvien kuvausten yhteydessä.