Poliisi sai potkut YouTube-suosion takia

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime aikoina poliisien törkeitä ylilyöntejä ja laittomuuksia on paljastunut viikoittain Yhdysvalloissa, kun kansalaiset ovat saaneet taltioitua ne videolle ja julkaisseet verkossa. Nyt hieman toisenlainen YouTube-video on johtanut poliisin potkuihin Indonesiassa. Konstaapelin lauluesitys ja sen suosio olivat nimittäin liikaa hänen esimiehilleen.

Indonesian poliisijohto on ollut sekaisin siitä saakka, kun nuori poliisi Norman Kamaru nähtiin huhtikuussa laulamassa nettivideolla. Tapauksesta tekee erikoisen se, että ensin esimiehet raivostuivat Kamarulle, mutta pian sen jälkeen he kiittelivät poliisia poliisiviranomaisten maineen pehmentämisestä.

26-vuotias poliisi toimi hetken aikaa jopa poliisien PR-kampanjan keulahahmona. Sitten mielipide muuttui kuitenkin uudelleen, sillä nyt Norman Kamaru on saanut potkut tempauksensa takia, koska hänen suosionsa ärsytti esimiehiä.

– Mitä hän oikein luulee olevansa? Hän tuli kuuluisaksi ainoastaan univormunsa ansiosta, poliisijohtaja Lisma Dunggio totesi katkerana uutistoimisto AP:n mukaan.