Tässä on kaikkien aikojen seksikkäin nainen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Loppuvuodesta maailmalla suoritetaan monenlaisia äänestyksiä, joissa rankataan kuluneen vuoden tapahtumia ja ihmisiä järjestykseen. Nyt vuorossa on ollut kuitenkin myös äänestys kaikkien aikojen seksikkäimmästä naisesta, joten valinnanvaraa ainakin riitti. Voiton vei Jennifer Aniston.

Frendit-hittisarjasta alunperin tunnetuksi tullut 42-vuotias Jennifer Aniston selätti Mens Health -lehden äänestyksessä siis kaikki muut julkkisnaiset kautta aikojen. Hänen voittoaan perusteltiin esimerkiksi sillä, että hän on hauska ja jalat maassa oleva ihminen. Aniston itse kertoi, että hänen mielestään seksikkäimmät naiset ovat Bridgitte Bardot ja Gloria Steinem.

Kaikkien aikojen toiseksi seksikkäin oli äänestyksessä Raquel Welch. Kolmanneksi sijoittui Marilyn Monroe. Viiden seksikkäimmän joukkoon mahtuivat lisäksi Britney Spears ja Madonna. Kymmenen listalla olivat viisikon lisäksi myös Ursula Andress, Bettie Page, Pamela Anderson, Jane Fonda ja Angelina Jolie.