Petri Nygård, Johanna Tukiainen ja Saana Parviainen yllättäen samalla listalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuoden lähestyessä loppuaan on aika listata kuluneen vuoden tapahtumia ja saavutuksia. Monet hakukoneet ovat jo aiemmin julkistaneet maailmanlaajuisia tilastoja vuoden suosituimmista hakusanoista, ja nyt myös maailman suurin hakukone Google on julkistanut omat tilastonsa.

Suomessa Googlen haetuin suomalainen henkilö oli Petri Nygård, jonka taakse jäi kohujulkkis Johanna Tukiainen. Kokonaan uutena listalle nousi kolmantena debytoinut Saana Parviainen, jonka aviomies Jussi Parviainen sijoittui puolestaan neljänneksi. Viidenneksi haetuin henkilö oli jääkiekkotähti Mikael Granlund.

Kaikista hauista suosituimmat olivat Facebook, YouTube, Iltalehti, Ilta-Sanomat ja Google. Televisio-ohjelmien haetuimmat olivat Salatut Elämät, Big Brother ja Muodin huipulle. Poliitikkolistalla jyräsivät Perussuomalaiset ja puolueen puheenjohtaja Timo Soini.