Lady Gagan erikoinen joululahja autonkuljettajalleen – vuoden vaipat!

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga joutui äskettäin hakkeroinnin uhriksi. Laulajan Twitter-blogissa nimittäin ilmoitettiin tällä viikolla, että Gaga jakaa ilmaisia iPad-laitteita faneilleen, jotka nauttivat joulutunnelmasta. Myöhemmin selvisi, että viesti oli julkaistu blogissa hänen tietämättään.

Nyt Japanissa joulun viettävän Lady Gagan kerrottiin muistaneen autonkuljettajaansa käytännöllisellä joululahjalla. Poptähti nimittäin osti britannialaiselle autonkuljettajalleen vuoden vaipat. Laulaja sai tietää äskettäin, että miehestä tulee pian ensimmäistä kertaa isä. Gaga päättikin ostaa tämän tulevalle esikoiselle kasapäin vaippoja.

– Gaga on todella antelias ja hän muistaa huomioida niitä, jotka auttavat häntä. Hän osti kuljettajalleen heti erikoisen lahjan, kun kuuli tämän tulevasta isyydestä, lähde kertoi The Sun -lehdelle.

Gaga on käyttänyt kyseistä autonkuljettajaa Britanniassa jo useiden vuosien ajan. Kuljettaja muun muuassa joutuu kuskaamaan poptähteä kirkuvien fanilaumojen keskellä. Gaga viettää joulun Japanissa, mutta matkustaa kotikonnuilleen Pennsylvaniaan 26. joulukuuta viettääkseen aikaa perheensä kanssa.

Lady Gaga seurustelee Vampyyripäiväkirjat-televisiosarjasta tutun Taylor Kinneyn kanssa. Pariskunnan suhteen tultua julki asiasta paisui viihdelehdissä kolmiodraama. Ihmissusi Masonia televisiosarjassa näytelleen Kinneyn väitettiin nimittäin jättäneen pitkäaikaisen tyttöystävänsä megatähden takia. Petetty tyttöystävä sai tietää salasuhteesta komistuksen soitettua vahingossa exälleen taskupuhelun.