Technomusiikki vietiin jumalanpalvelukseen Ruotsissa – katso video

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vaasassa järjestettiin vuonna 1993 Suomen ensimmäinen teknologinen jumalanpalvelus Praise. Tuolloin Vaasan kirkossa nähtiin upea spektaakkeli, jossa elektroninen ambient- ja technomusiikki sekä upea valaistus kohtasivat perinteisen kirkollisen seremonian.

Vaasan tapahtuma aiheutti runsaasti vastustusta. Tilaisuutta kritisoitiin etukäteen runsaasti ja aihetta käsiteltiin niin televisiossa kuin lehdistössäkin. Teknologinen jumalanpalvelus oli kuitenkin etukäteen loppuunmyyty ja sittemmin tapahtuma levisi myös esimerkiksi Helsinkiin.

Nyt samaa ideaa on kierrätetty myös länsinaapurissamme Ruotsissa, jossa teknomessu on kerännyt niin ikään sankan joukon erityisesti nuorempaa väkeä kirkkoon. Tapauksesta onkin uutisoitu Britanniassa saakka. The Sun -lehden haastattelemat teini-ikäiset ruotsalaiset pitivät tilaisuutta odotettuna kehityksenä. Tukholmassa nähtiin Suomen tilaisuuksista poiketen myös yleisöä tanssimassa.