Mies harrasti seksiä chihuahua-koiran kanssa – ei olisi kannattanut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ihmisten toisilleen tekemät kauheudet johtavat usein vankilatuomioihin, kun eläimiin kohdistuneista teioista selviää usein lähinnä päähäntaputtelulla niin suomalaisessa oikeusjärjestelmässä kuin maailmallakin. Nyt Yhdysvalloissa mies on kuitenkin saanut rajun tuomion seksistä koiran kanssa.

Kalifornian Sacramentossa asuva mies tuomittiin nimittäin peräti 10 vuodeksi vankilaan käytettyään pienikokoista chihuahua-koiraa seksuaalisesti hyväkseen. Tämän lisäksi mies joutui seksistä koiran kanssa myös amerikkalaisten seksirikollisten listalle, joten vankilasta päästyään hänen tulee raportoida tarkasti asuinpaikkansa ja ilmoittaa esimerkiksi työnantajalle olevansa seksirikollinen. Hän joutuu pitämään myös elektronista seurantapantaa jalassaan.

Pyörätuolissa oleva narkomaanimies on ollut jo parinkymmenen vuoden ajan vankilakierteessä ja tekohetkellä hän oli vapaana, mutta huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Ahdistelu tapahtui maaliskuussa, jolloin koiran omistaja löysi lemmikkinsä huonossa kunnossa autotallista, jossa se oli yhdessä miehen kanssa. Eläinlääkäri huomasi, että koira oli raiskattu. Nopeat toimenpiteet pelastivat koiran hengen.